Marko lönnqvist mika ilmén

Hem / Kultur, Media & Underhållning / Marko lönnqvist mika ilmén

Voit tutustua henkilötietojesi käsittelyyn Adlibriksen tietosuojakäytännössä ja Kustomsin tietosuojainformaatiossa.

Palautukset

Adlibriksella sinulla on aina 28 päivän palautusoikeus siitä hetkestä, kun olet vastaanottanut tuotteesi.

.

Esimerkiksi Nelonen Media Livestä kerrotaan, että sen tapahtumissa on ollut hyvistiimiläisiä viime kesästä lähtien.

Tuotantopäällikkö Anniina Havukaisen mukaan hyvistiimiläiset ovat työntekijöitä, joille voi kertoa epäasiallisesta käytöksestä matalalla kynnyksellä.

– He toimivat ensisijaisesti kuuntelijoina, ja lähtevät ratkaisemaan asiaa.

Hänen mielestään on epäreilua, että hänen menneisyytensä nostetaan esiin.

– Teen hirveästi valistustyötä ja kierrän kouluja puhumassa nuorille, jotta he osaisivat väistää tällaisen tien, jonka olen itse kulkenut.

”Ihan pystymetsästä ei ketään voida ottaa”

Häirintään puuttuminen on yleistynyt tapahtumissa viime vuosina.

Lisätietoja palautuksista, hyvityksistä ja reklamaatioista löydät ostoehdoistamme. Ensikertalaisena hän istui tuomiosta viisi vuotta.

Ex-jengipomon valinta tehtävään on herättänyt jonkin verran keskustelua sosiaalisessa mediassa. Viime vuonna tapahtuman ympärillä puhuttiin esimerkiksi siitä, kannustaako Tiktokissa julkaistu markkinointivideo nuoria käyttämään huumeita.

Silloin Riuttamäki kertoi Iltalehdelle, että he tekevät markkinointia uudella tavalla.

– Meille tärkeintä videoissa on se, että ne keräävät suosiota meille tärkeässä kohderyhmässä eli nuorissa aikuisissa.

Sen jälkeen aika näyttää, onko hän vielä yhteiskuntakelpoinen.

Ilmén kertoo saaneensa asiasta paljon myönteistä palautetta. Saatavilla olevat toimitusvaihtoehdot näkyvät kassalla. Tarjoamme toimituksen noutopisteeseen, suoraan postilaatikkoosi tai ovelle, pakettiautomaattiin tai kotiinkuljetuksena. Klarnan maksuvaihtoehdot ovat: korttimaksu, verkkopankkimaksu, lasku tai osamaksu.

Klikkaamalla "Maksa tilaus" hyväksyt Kustomsin ja Adlibriksen yleiset ehdot. Toimitusaika voi vaihdella toimitustavan, osoitteen ja tilaukseesi sisältyvien tuotteiden toimitusaikojen mukaan.

Festivaali palkkasi häirintäyhdyshenkilöksi rikoksesta tuomitun Mika ”Immu” Ilménin – näin ex-rikollispomo vastaa kritiikkiin

Keski-Suomessa järjestettävän musiikkifestivaali Himos Winterfestin häirintäyhdyshenkilöksi on palkattu rikollisryhmä Cannonballin entinen jengipomo Mika ”Immu” Ilmén.

Ilmén tuomittiin keväällä 2014 kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

Erityisesti häntä kummastuttaa se, kuinka moni on pahoittanut asiasta mielensä.

– Häirintäyhdyshenkilön palkkaaminen tapahtumaan ylipäätänsä on kaikille festivaalikävijöille vaan plussaa, hän sanoo.

Riuttamäen mukaan he palkkasivat tehtävään Ilménin, koska hän on tunnistettava hahmo, joka on puhunut julkisesti kiusaamista ja häirintää vastaan.

Himos Winterfestin ikäraja on 14.

Riuttamäen mukaan tapahtuman tehtävä ei ole estää eri taustoista olevien ihmisten mahdollisuuksia toimia erilaisissa tehtävissä.

– Käsittääkseni Suomen oikeusjärjestelmä toimii niin, että jos henkilö tuomitaan jostain, hän saa siitä rangaistuksen ja kärsii sen. Peruuttamisoikeus ei koske tuotteita, jotka toimitetaan sähköisesti ja ovat ladattavissa tilauksen vahvistushetkestä alkaen.

Arvioitu kokonaistoimitusaika näkyy kassalla.

Maksaminen

Voit maksaa MobilePaylla, kortilla (Visa tai Mastercard), Apple Paylla tai Klarnalla. Palautusmaksu on 5,90 euroa.

marko lönnqvist mika ilmén

Hänen mukaansa tärkeintä ei ole puuttua häirintään ja kiusaamiseen, vaan ennaltaehkäistä niitä.

– Immun valinta häirintäyhdyshenkilöksi aiheuttaa keskustelua asian ympärillä, ja keskustelu ennaltaehkäisee tapauksia, toteaa Riuttamäki.

Elämäni gangsterina

Toimitus

Digitaaliset e-kirjat ja äänikirjat toimitetaan heti oston jälkeen ja ovat silloin käytettävissä digitaalisessa kirjastossasi. Fyysisille tuotteille tarjoamme ilmaisen ekonomitoimituksen yksityisasiakkaille 29 eurosta alkaen.

Osa ihmettelee, miksi tapahtuma tekee yhteistyötä rikoksesta tuomitun kanssa, kun taas osa on sitä mieltä, että Ilmén on tehtävään nappivalinta.

Himos Winterfestin järjestäjä Kim Riuttamäki kertoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon Ilménin nimittäminen on jakanut mielipiteitä. Jos siitä joku vanha boomeri pahoittaa mielensä, niin tervetuloa nykyaikaan, totesi Riuttamäki tuolloin.

Oliko Ilménin valinta häirintäyhdyshenkilöksi vain puhdas markkinointitemppu?

Ei, sanoo Riuttamäki.

Tavoitteena on luoda turvallisempi tila kaikille osallisille, kertoo Havukainen.

Hyvistiimiläiset ovat lähtökohtaisesti Nelonen Media Liven omia työntekijöitä, ja konserni kouluttaa heitä itse kyseiseen tehtävään.

– Ihan pystymetsästä ei tähän tehtävään ketään voida eikä haluta ottaa, koska kyse on niin paljon luottamuksesta ja turvallisemman ympäristön luomisesta kaikille, sanoo Havukainen.

Kuka voi toimia hyvistiimissä?

Myös Live Nation Finlandin tapahtumissa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota turvallisuuteen.

Kehitys- ja operatiivinen johtaja Mirkka Rautala kertoo, että häirintäyhdyshenkilöiden rooli on sama, kuin Nelonen Media Liven hyvistiimiläisillä: häirintäyhdyshenkilöt jalkautuvat asiakkaiden lähelle, ja heille voi raportoida epäasiallisesta käytöksestä matalalla kynnyksellä.

Rautala kertoo, että häirintäyhdyshenkilöillä täytyy olla joko koulutus tehtävään tai muuta ammatillista kokemusta.

Ilmén on toiminut ravintolan portsarina 20 vuotta, joten hän kokee olevansa pätevä tehtävään.

– Minua seuraa nuoret ihmiset, jotka tykkäävät jutuistani – minusta on ihan kiva olla heidän parissaan.

En ole menossa sinne kuristelemaan ketään, vaan jututtamaan, jos jotain kiusataan, hän kertoo.

Oliko valinta markkinointitemppu?

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Himos Winterfest aiheuttaa keskustelua.